Hitsaus- ja koneistuspalvelut yrityksille

Visiosta todeksi

Hyvä asiakkaamme! Olemme muuttaneet Opistotieltä uusiin tiloihin Kuopion Microkadun kampuksellemme. Uusi osoitteemme on Microkatu 1. Tervetuloa tutustumaan uusiin tiloihimme.

Merkittävä veroetu tutkimus- ja tuotekehitystyössä !!

Verotuksessasi voit tehdä ylimääräisen lisävähennyksen, joka perustuu alihankintalaskuihin ja sen määrä on 150 % vähennyksen perusteena olevista laskuista. Esimerkkinä, kun Savonian tutkimus- ja kehittämistoiminnan palveluja on ostettu 100 000 eurolla uuden tuotteen kehitysprojektiin, niin lisävähennyksen määrä on 150 000 euroa. Lisävähennyksen määrä voi olla enintään 500 000 euroa yhtenä verovuotena ja se on käytettävissä verovuosina 2022 – 2027.

Lue lisää verottajan sivulta tästä linkistä

Kysy lisää palvelupyyntö-linkin kautta.


Pitkä kokemus
konealalta

Asiantuntijoillamme on pitkä kokemus alalta, ja toimintamme pohjautuukin uusiempien innovaatioiden lisäksi materiaalien ja laitekannan vankkaan tuntemukseen.

Riskitöntä testausta yrityksille

Palvelemme yrityksiä myymällä konekapasiteettia yksittäistuotteiden ja pienten sarjojen valmistamiseen. Testaa ennen investointipäätöksiä!

Monipuoliset mahdollisuudet

Pystymme käsittelemään monipuolisesti eri vahvuisia materiaaleja, mm. laserhitsauksessa materiaalin paksuus voi vaihdella 0,5 mm aina 30 mm saakka.

Eri alojen palvelut saatavillasi

Kaikkiaan kuuden eri alan asiantuntijapalvelut ovat saatavillasi, mielellämme autamme tuotannon lisäksi mm. kaupallistamiseen liittyvissä asioissa.


Palvelumme

Hitsaustestaus

Konepajamittakaavan laboratorioympäristössämme on mahdollisuus tutkia ja testata hitsattavuuteen, sekä hitsausautomaatioon liittyviä osa-alueita tai suurempia kokonaisuuksia.

Laserleikkaus ja -hitsaus, sekä hybridihitsaus

HitSavonian laserhitsaus ja –leikkaus asemassa on mahdollisuus testata tuotteiden laserhitsausta teollisen mittakaava laitteistoilla.

Robottihitsaus ja leikkaus

Savonian teollisen mittakaavan robottisolussa voidaan hitsata nykyaikaisilla ja tehokkailla prosessilla. Mig/Mag-, laser-, sekä laserhybridi-hitsauksella voidaan tehdä yksittäisistä menetelmäkokeista aina protosarjaan.

Robotin offline-ohjelmointi

Meillä on pitkä kokemus robotin offline-ohjelmoinnista mm. RobotStudio-, Delfoi ARC ja WeldControl- ohjelmistoilla.

Koneistuspalvelut

Koneistuslaboratorio palvelee monipuolisesti ja laadukkaasti erityisesti kehitykseen, tutkimukseen ja testaukseen liittyvissä tarpeissa.

Piensarjavalmistus

Palvelemme elinkeinoelämää myymällä konekapasiteettiä yksittäistuotteiden ja pienten sarjojen valmistamiseen.




Robotisoitu hitsaus ja –leikkaus

HitSavonian laserhitsaus ja –leikkaus asemassa on mahdollisuus testata tuotteiden laserhitsausta teollisen mittakaava laitteistoilla. Laserhitsaukseen on käytettävissä Scantracker ominaisuudella varustettu laserhitsauspää. Lisäksi hybridihitsaukseen on oma hitsauspää, jossa voidaan testata laser-MAG hitsauksen mahdollisuuksia.

Laserhitsaussolussa onnistuu myös pienten tuotanto- ja testisarjojen valmistaminen. Robotisoitu laserleikkaus on mahdollista 0,5-15mm ainevahvuuksille ja joissakin tapauksissa jopa 30mm ainevahvuuteen saakka. Robotisoituna laserleikkausta voidaan tehdä myös 3D kappaleisiin. Tällaisten leikkausratojen ohjelmointiin meillä on käytettävissä CutControl- ohjelmisto, jolla leikkausradat luodaan kappaleen piirteiden perusteella. Monimutkaisten kappaleiden käsittelyn mahdollistaa solussa oleva 500kg kappaleenkäsittelykyvyn omaava robotti.

Laserhitsaussolun tekniset tiedot

Prosessit

  • Kaarihitsaus (Mig/Mag)
  • Laserhitsaus (Precitec Scantracker)
  • laser-MAG hybridihitsaus (yhdistelmä edellisistä)
  • 3D-laserleikkaus (Precitec laserleikkauspää)

Teknisiä tietoja

  • IPG kuitulaser 8kW
  • Hitsausrobotti Yaskawa MH80 joka on asennettu 8m yksiakseliseen Gantry-rataan.
  • Kappaleenkäsittelyrobotti Yaskawa UP350D, 500kg kappaleenkäsittelykyvyllä.
  • PEMA vastapöytäpari HS 1500R-1 johon sopii halkaisijaltaa 2,6m ja pituudeltaan 6,5metrinen enintään 3000kg painava työkappale.
  • PEMA solunohjaus W700
  • Rataohjelmointiin PEMA WeldControl 300 ja CC 350

Koneistus

Koneistuksen osalta palvelumme mahdollistaa asiakaskohtaisesti räätälöidyt, monialaiset tutkimus, kehitys-, ja testauspalvelut mm. menetelmiin, työkaluihin, materiaaleihin, tuotteisiin ja tuotesarjoihin liittyen.

Tarjoamme myös koulutuspalveluja asiakkaan toivomaan teemaan liittyen, sekä yhdistettyjä palvelukokonaisuuksia muiden Savonian infrojen, kuten 3D-tulostuksen, 3D-mallinnuksen, hitsauksen sekä materiaali-, ja kuormitustestauksen kanssa. Esimerkkejä palveluistamme ovat muun muassa eri koneistusmenetelmiin, tai työkaluihin liittyvä tutkimus ja testaus, sekä erilaiset tuotekehitysprojektit tai niiden osatoteutus, ja 3D-tulostuksen ja koneistuksen yhdistävät kokonaisuudet.

Työstöratojen ohjelmointi molemmille työkoneille tehdään MasterCam-ohjelmistolla. Lisäksi käytössä on erilaisia manuaalityöstökoneita, kuten manuaalisorvi- ja jyrsintäkoneita.

Koneistuksen laitteet

Haas VF-2YT työstökeskus

Haas VF-2YT työstökeskus, jossa TRT-160 kehtopöytä, joka mahdollistaa viisiakselisen työstön.​ Akselien liikematkat X 762 mm, Y 508 mm, Z 508 mm​ Pöydän koko 914 x 457 mm, kantavuus 1361 kg

Haas ST-20Y sorvi

Haas ST-20Y sorvi, varustettuna vastakaralla, pyörivillä työkaluilla ja Y-akselilla. ​ Maksimi työstömitat; pyörähdyshalkaisija 533 mm, sorvaushalkaisija 298 mm, pituus 572 mm ja tankohalkaisija 64 mm


Levytyöt ja käsihitsaus

Hitsavonialla on myös laitteita levytöiden ja käsihitsauksien tekemiseen. Laboratoriomme palvelee yrityksiä valmistamalla esimerkiksi protokappaleita ja yksittäisiä hitsauskiinnittimiä. Olemme tehneet myös vaativien tutkimuslaitteistojen valmistusta yliopistoille ja muille tutkimuslaitoksille kokonaistoimituksena koneistuslaboratoriomme kanssa.

Levytyölaitteitamme

Messer hienosädeplasmaleikkauskone 130A

  • pöydän koko 3mx1,5m
  • leikkauspaksuudet: rakenneteräs 30mm, rst 20mm ja alumiini 25mm

Finnpower särmäyspuristin (160 ton)

  • leveys 3m
  • särmäyspaksuudet riippuen leveydestä ja materiaalista 20mm asti

Hitsauslaitteet

  • Kemppi FastMig Pulse 450
  • Kemppi Kempact Pulse 3000
  • Kemppi Kempact Mig 2530
  • Kemppi MasterTig MLS 2300 ACDC
  • Kemppi Minarc 150

Ota yhteyttä

Esa Jääskeläinen
TKI-päällikkö
044 785 6271

Jari Lipponen
Tekninen asiantuntija (Koneistus)
044 785 5828

Aku Tuunainen
Tutkimusinsinööri, IWE
(Hitsausautomaatio ja robotiikka)
044 785 6277

Arvo Tiilikainen
Projekti-insinööri (materiaali ja kuormitustestaus)
044 785 6276

Keijo Korhonen
Laboratoriomestari (Levytyö ja käsihitsaus)
+358447856235

Jussi Asikainen
TKI-asiantuntija (Hitsausautomaatio)
044 785 5511

Mika Mäkinen
Materiaalitekniikan lehtori
044 785 6377

Yhdessä yritysten ja yhteisöjen kanssa.

Tilat

Tervetuloa tutustumaan asiantuntijoihimme ja uusiin tiloihimme Microkadulle!

Savonia-ammattikorkeakoulu
PL 6, Microkatu 1, 70201 KUOPIO
Sähköposti muotoa etu.sukunimi@savonia.fi


Verkkosivulle kuvat on ottanut Marc Sabat.